Viimeinen rutistus!

Lapsen kanssa matkustaessa majoitukseen tekee mieli panostaa. Aina ei rahalla kuitenkaan saa parempaa. Esimerkiksi Venetsiassa huone maksoi melkein tuplat tähän Milanon "halpis" hostelliin nähden, mutta Venetsiassa oli kahdet kapeat portaat, korkea sänky (putoamisvaara) ja niin hyvin piilotettu jääkaappi, että se löytyi vasta lähtiessä. Milanon hostellissa sen sijaan oli kaikki kohdallaan: hissi, keittiö, jääkaappi, lastensänky ja lavuaari, joka vetää. Nämä helpottavat elämää suuresti! Lisäbonusta tuo lattiatila, että lapsella on tilaa leikkiä (sotkea). Ja lämmin vesi. Majoituksen puolesta viimeiset päivät Milanossa olivat siis täysi kymppi! Myöskin ensimmäisen Milanon-loman asunto kuukausi sitten saa samat viisi äititähteä. Tästä voidaan päätellä, että Milanossa on hyvää majoitusta saatavilla.

Ja hyvää ruokaa! Erilaiset trattoria-herkut alkoivat tulla jo korvista ulos, joten Milanon sushi- ja baagelitarjonta oli oikein mieluisaa vaihtelua. Minttukin sai herkkua ja tunki keitettyä kiinalaista riisiä naamaan kaksin käsin. Italialaisten pienten lasten ravintolakäytös on ollut selvityksen alla koko matkan. Syövätkö he normaalia (ylisuolattua) aikuisten ruokaa ruokalistalta? Tilataanko lapsille omaa ruokaa? Syövätkö he purkkiruokaa niukoista kaupan valikoimista? Tekevätkö mammat itse ruuat mukaan? Ravintolaruoka oli usein hyvinkin suolaista, kermaisaa tai juustoisaa. Nam! Muttei ehkä vauvan ruokaa. Lastenannoksia menuissa ei näkynyt, ja lisäkevihanneksiakaan ei ollut mahdollista saada suolattomina tai edes vähäsuolaisina. Kaupan ruuat eivät bambolinalle kelpaa, joten itse tekeminen oli ainoa vaihtoehto. Ja ihan hyvä sellainen, eipä se lopulta paljoa aikaa vie.

Aiemminkin on taidettu mainita, miten lapsirakasta kansaa italialaiset ovat. Moni pysähtyi ihan kunnolla juttelemaan ja ihastelemaan bambolinaa, ja aivan kaikki vilkuttelivat pienenkin mahdollisuuden tullen. Minttu olisi saanut jätskibaaristakin ilmaisia lusikallisia ja junassa keksejä. Joku mies taitteli Mintulle sanomalehdestä veneen, ja muutamaan kertaan ihmiset tulivat lukemaan Mintun kädessä olevaa pientä eläinkirjaa. Myös hiuksiin tarttuminen ja hameenhelmasta kiskominen on ainoastaan hauskaa. Bambola saisi varmasti anteeksi mitä vain. Kätevää!

No, nyt olemme syksyisessä Suomessa jälleen. Minttu nukkui koko lennon ja kaikki matkatavaratkin saapuivat perille. Rattaat tosin viallisena, mutta onneksi sekin sattui vasta paluumatkalla. Matkalaukkuelämään kun tottuu, huomaa miten vähällä sitä lopulta tulee toimeen. Minttukaan ei olisi leluja tarvinnut, pyykkipojat ja kattilat riittäisivät mainiosti. Silti äitin rinkassa on vähän joulupukin kontin vikaa, sinne on kertynyt ihania puisia leluja ja kirjoja matkan varrella.

Moni veikkasi, että Minttu kävelee jo ennen kun palaamme kotiin. Ei se vielä kävele, on varmaan joutunut istumaan rattaissa liikaa! Mutta puhujan lahjat ovat kovasti kehittyneet, ja sitä ehkä ymmärretään italiaakin vähän. Ciao ciao, ja Minttu vilkuttaa! Ensi kertaan sitten, katsotaan minne päin matkustetaan seuraavaksi!