Terkut Puerto Ricosta!

Täällä sitä ollaan Karibialla! Matkaa on takana nyt melkein viikko, eikä sitä ole jäljellä kuin enää 4 päivää. Juuri äsken kyllä joku totesi että alkaa nyppiä tämä hyttysten määrä, mutta ei meillä oikeasti ole kiire Suomen vesisateeseen takaisin. Tämä on säidenkin puolesta hyvä aika paeta, mutta ennen kaikkea ajankohdaksi valikoitui hetki ennen Konstan 2 -vuotissynttäreitä. Siinä menee raja sylivauvan ja lapsen eli maksuttoman ja maksullisen lentolipun välillä.

Kivaahan täällä tietty on, mutta voisi olla niin paljon kivempaakin: matkalle oli tarkoitus lähteä ystäväperheen kanssa, mutta heidän matka peruuntui viisumiongelmien vuoksi viime hetkellä. Nyt siis katsellaan vastapäistä ovea kaiholla ja mietitään, miten siihen olisi voinut koputtaa ja sieltä ne kaverit olisi löytyneet päiviämme piristämään! Kertakaikkinen harmitus.

Lensimme siis pääkaupunki San Juaniin ja siellä parantelimme jetlagia parhaamme mukaan. Lapset heräsivät ensin kolmelta yöllä, sitten neljältä ja lopulta kello kuusi tuntuu jo hyvältä suoritukselta. Onneksi aamutv:stä tuli paikallinen Kaapo kello viideltä. Suuremmin emme siis San Juania jaksaneet tutkia vielä, lähiranta ja lähiravintolat riittivät nyt toistaiseksi. Lapset tuskin muuta kaipasivatkaan. 

Mutta sitten tuli aika siirtyä Viequesin saarelle. Sinne pääsee joko hankalasti laivalla tai helposti lentäen. Valitsimme "helpon" tavan. Kun 8-paikkaisen potkurikoneen moottori käynnistyi, ja saranat alkoivat nitistä ja natista, kävi mielessä monenlaisia ajatuksia. Mintun matka meni hyvin, ainoastaan perillä tuli kommentti "jes, kuuteen päivään ei tarvi kuunnella lentokoneen melua". Konsta-raasu oli ihan kauhusta kankeana koko 10-minuuttisen lennon, mutta pärjäsi kyllä superhienosti eikä inahtanutkaan. Konsta antoi kyllä ymmärtää että äidin sormien paikka on Konstan korvilla, sen verran kovaa pärinää kone piti. Isi oli innoissaan jännästä kokemuksesta, äiti taas näki painajaisia veteen syöksyvästä koneesta. Takaisin mennäänkin sitten laivalla.

Vieques on rento pikkusaari, ja etenkin sen toinen kylä Esperanza on sopivan rauhallinen. Täällä on muutamia katuja, ehkä 7 ravintolaa rantakadulla ja monia rantoja. Minttu haluaisi uimaan koko ajan, ja Konstakin on jopa vähän turhankin uskalias vesipeto. Konsta mielellään hyppäisi päin aaltoja avomereen eikä kädestä saisi pitää kiinni. Molemmat tykkäävät uiskennella uimarenkaan kanssa, ja sen lisäksi keräillään simpukoita ja muita aarteita rannalta. 

Majapaikkamme Esperanza Inn on erinomainen: hintaan kuuluu pieni aamiainen takapihalla, jolla vilisee kissoja ja liskoja. Meillä on myös iso parveke, jolla kissat vierailevat usein. "Kihu, kihu" sanoo Konsta ihaillessaan kisuja. Ikkunasta näkyy myös "ihana kana" eli hirveä kukko joka kiekuu jo ennenkuin lapset heräävät. Mutta onpahan siitäkin viihdykettä. Kaiken kukkuraksi Viequesilla on ihan oikeita villihevosia!