Pikkumatka pikkumiehen kanssa

Kummipoika Wienissä täytti vuoden, joten eikun matkaan. Lähdimme tälläkertaa vain Konstan kanssa kaksistaan kolmeksi yöksi kyläilemään. Minttu ja isi jäivät kotiin, tai oikeastaan Tampereelle siksi aikaa. Hauskaa välillä matkustella tälläkin kokoonpanolla, Konsta on mitä mainioin matkakaveri! Ja myös maksuton, koska alle kaksivuotiaan lentolippu on lähes ilmainen.

Onneksi molempiin suuntiin oli viereinen paikka lentokoneessa tyhjä, kyllä siinä muuten ahdasta olisi tullut. Kaikki rekvisiitta kun on parasta olla ihan käden ulottuvilla ja hyvässä järjestyksessä: rusinoita, vettä ja tutti nousua ja laskua varten, kirja yleistä viihdytystä silmälläpitäen, vaipat haisujen varalta, jotain ruokaa ajankuluksi ja tietenkin muutama pikkuauto on aina pakollinen asia. Lisäksi varalta Kaapo kännykässä tiukkoja tilanteita silmälläpitäen. Ja pino papereita Finnairin tarjoileman mustikkamehun pyyhkimistä varten. Ja kaulahuivi tyynyksi. Molempiin suuntiin lento sujui tosi hienosti, ja lentoemännät ihailivat Konstan innokasta kirjankatselua. Sieltä osoitellaan kaikki autot, lelut ja eläimet, ja paluulennon aikana Konsta oppi niinkin hyödyllisen eläimen nimen kun "tutsi, tutsi" eli strutsi.

Perillä ystävämme ja kummipojan äiti Rosa oli miettinyt meille jo valmiiksi parhaat kahvittelu- ja syömispaikat. Parin päivän aikana siis söimme erittäin hyvin, ja mukavaa oli myös päästä käymään suomalaisten expattien perhekerhossa ja itävaltalaisella satutunnilla kirjastossa. Eihän me saksaa puhuta tietenkään, mutta oli se silti tosi mukava kulttuurikokemus! Kummipojan 2-vuotias isosisko oli Konstalle mukava leikkikaveri ja kehittynyt jo aikamoiseksi maailmankansalaiseksi.

Tälläisiä matkoja enemmän kiitos! Nukuimme Konstan kanssa sohvalla erittäin hyviä yöunia, Konsta ei juuri heräillyt yöllä ollenkaan ja oli muutoinkin hyväntuulinen matkalainen. Kolmantena aamuna Konsta herättyään hoki hetken "issiii, issiiii", josta päättelin pienen koti-ikävän vaivaavan kuitenkin. Mintun nimeä ei Konsta osaa vielä sanoa, joten siskonkaipuuta ei ainakaan sanallisesti ilmaistu. Puhelimessa sisarukset juttelivat hieman, Minttu kyseli "Oletko nähnyt koiria?"  "Eeeiii" "Oletko nähnyt nostureita?" "Eeeiii.." Kielteinen vastaus on Konstan vakiovastaus kaikkeen, ja aika hyvä keino myös lopettaa small talk, mitäpä siihen enää lisäämään kun toinen kieltää kaiken!

Pari päivää paluun jälkeen Minttu keskusteli syvällisiä matkustelusta. "Haluan Intiaan, äiti. Mitäpä me täällä Suomessa oikein tehdään, muutetaan Intiaan."